Nutricia Medical Kampanja kasvatti tunnettuutta ja myyntiä

  • 3D
  • Audio
  • Print
  • Video
  • Web

Tehokkaalla kampanjalla 31 % myynninkasvu

Souvenaid on Nutricia Medicalin kliininen ravintovalmiste varhaisen Alzheimerin taudin ruokavaliohoitoon. doop on ollut toteuttamassa laajasti erilaisia markkinointitoimenpiteitä, joilla on haluttu lisätä kuluttajien tietoisuutta muistisairauksien varhaisen todentamisen tärkeydestä sekä kasvattaa samalla Souvenaid-valmisteen tunnettuutta ja myyntiä.

Nutrical Medical Oy:n Brand and Channel Manager, Karoliina Tuomen mukaan loppuvuodesta 2020 saatujen, tuoreiden tutkimustulosten ja terveydenhuollon ammattilaisten kannustamana Nutricia Medical päätti lähteä kommunikoimaan Souvenaidista isoille yleisöille tv:ssä.

 

doop tuotti Souvenaidin televisiomainoksen, joka kuvattiin ja äänitettiin doopin studioilla. doop teki myös kaikki tarvittavat kuvan ja äänen jälkituotannot sekä huolehti valmiiden aineistojen toimituksista.

Souvenaidin tv-mainoskampanja pyöri MTV3-kanavalla vuoden 2021 aikana, minkä lisäksi doop toteutti sekä tv-mainoksesta että Souvenaidin aiemmista materiaaleista tuotettuja videoita YouTubeen, sosiaaliseen mediaan sekä esitettäväksi apteekkien myymälätilojen Apteekki TV -näytöillä. doop on myös tehnyt Souvenaidin tuotekuvat, kuvamaailman sekä lehti-ilmoituksia.

 

”Osasimme odottaa myynnin kehitystä, mutta silti kasvu yllätti.”
-Karoliina Tuomi, Brand and Channel Manager, Nutricia Medical Oy-

 

Tehokas kampanja tavoitti laajalti halutut kohderyhmät, sillä Souvenaid-tuotteen myynti kasvoi edeltävään vuoteen verrattuna peräti 31 %. Huomattavan myynnin kasvun ansiosta, MTV3-kanava palkitsi Nutricia Medicalin Souvenaid-tv-kampanjan Kasvukeissi-tittelillä marraskuussa 2022.

Tutustu asiakkaaseen:

nutricia.fi

 

Jaa kaverille: