Yhdellä tv-spotilla 31 % kasvu myyntiin
Miltä kuulostaisi 31 % lisämyyntiä tuotteelle, joka ei ole ennestään tunnettu ja on suunnattu rajatulle kohderyhmälle? Entäpä, jos se saavutettaisiin vain yhdellä, kustannustehokkaasti tuotetulla tv-mainoksella?
Näin reippaaseen tulokseen päästiin Nutricia Medicalin Souvenaid-ravintovalmisteen tv-kampanjalla, jonka doop toteutti alusta loppuun. Spotti kuvattiin ja äänitettiin doopin studioilla, ja doop teki myös kaikki tarvittavat jälkituotannot sekä aineiston toimitukset.
Souvenaid on kliininen ravintovalmiste varhaisen Alzheimerin taudin ruokavaliohoitoon ja kampanjalla haluttiin puhutella erityisesti naisia, vanhempaa kohderyhmää sekä heidän aikuisia lapsiaan. Kampanja toteutettiin MTV3-kanavalla vuoden 2021 aikana yhdellä kustannustehokkaalla, kohderyhmän tietoisuutta lisäävällä tv-spotilla.
Tehokas kampanja tavoitti laajalti halutut kohderyhmät, sillä Souvenaid-tuotteen myynti kasvoi edeltävään vuoteen verrattuna peräti 31 %. Lisäksi terveydenhuollon ammattilaiset vahvistivat, että asiakkaiden kanssa on ollut helpompi keskustella tuotteesta ja sen tutkimustuloksista, kun tuote on tuttu televisiosta.
Huomattavan myynnin kasvun ansiosta, MTV3-kanava palkitsi Nutricia Medicalin Souvenaid-kampanjan Kasvukeissi-tittelillä marraskuussa 2022.
Katso tv-spotti sekä MTV3-kanavan Kasvukeissi-esittely